Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, on väitetty kautta aikojen. On yrityksiä, joissa visuaalista johtamista hyödynnetään niin johtoryhmän kokouksissa kuin tiimipalavereissakin. Valtaosa yrityksistä taitaa kuitenkin kuulua niihin, joissa visualisointia hyödynnetään vain vähän johtamisessa.
Mielikuvaharjoittelua on käytetty pitkään urheilussa. Moni huippu-urheilija on kertonut, kuinka hän on mielikuvituksessaan ylittänyt maaliviivan voittajana tuhansia kertoja.
Voisiko mielikuvaharjoittelua hyödyntää työelämässä? Voi. Minä käytän sitä valmistautuessani johonkin tärkeään tilaisuuteen tai mennessäni tapaamaan uutta ihmistä. Joissain haasteellisissa tilanteissa olen käynyt mielessäni keskustelua jonkun henkilön kanssa, jonka osaamista arvostan. Usein visualisointia tulee hyödynnettyä tiedostamatta. Monien tutkimusten mukaan jo lyhyt mielikuvaharjoittelu vaikuttaa parantavan suoriutumista.
Visuaalisen johtamisen tavoitteena on tuottaa tietoa helposti ja havainnollisesti käyttämällä apuna esimerkiksi kaavioita, piirustuksia ja valokuvia. Liikennemerkit ovat hyvä ja tehokas esimerkki visuaalisesta ohjaamisesta. Opetan kuopusta ajamaan autolla ja olen siksi katsonut viime viikkoina tiellä liikkumista vähän erilaisesta näkökulmasta. Merkit ovat selkeästi helpompia huomata ja sisäistää kuin kirjoitetut ohjeet.
Visuaalisella johtamisella pyritään helpottamaan kykyä tehdä oikeita havaintoja ja johtopäätöksiä.
Tällainen johtaminen tekee tiedosta helposti ymmärrettävää ja aistein havaittavaa. Kun tietoa on paljon tai asiat ovat monimutkaisia, miten visualisointi parantaisi asian ymmärrettävyyttä?
Värit ovat yksi tapa vahvistaa visualisointia. Teollisuudessa käytettävien kypärien värillä voidaan viestiä esimerkiksi sitä, kuka toimii esimiehenä ja kuka on vieras. Punaiset numerot yrityksen talousraporteissa kertovat siitä, että jotkut asiat eivät ole edenneet tavoitteiden mukaisesti ja vaativat korjaavia toimenpiteitä.
Kone Oyj on onnistunut kuvaamaan visionsa ja strategiansa yhdellä sivulla (http://www.kone.com/fi/yhtio/visio-ja-strategia/). Nordic Cinema Grouppiin kuuluvalla Finnkinolla on strategiatalo (http://www.nordiccinemagroup.com/about-nordic-cinema-group/). Keskeisten viestien tiivistäminen kuvaksi edellyttää kykyä osata poimia olennainen. Se, jos mikä on vaativaa: on paljon helpompi kertoa asioista vuolaasti kuin pelkistää ne.
Tunnettu tosiasia on sekin, että tärkeitä asioita pitää toistaa. Keskeisten asioiden kuvaaminen yhdellä kuvalla on mainio työkalu siihen. Strategia pysyy mielessä ja ohjaa toimintaa, kun siihen palataan säännöllisesti vaikkapa intranetin etusivulla.
Kun tietoa on paljon – ja tulevaisuudessa yhä enemmän – kyvystä visualisoida tulee yhä tärkeämpää johtamisessa. Se on vahva tapa vaikuttaa ihmisiin. Miten sinä voit hyödyntää visuaalisuutta johtamisessasi?